Minun matkani omaishoitajana

1.11.2025 minusta tuli äitini omaishoitaja. Tuo päivä muutti paljon sekä minun että äitini elämässä. Olimme jo tietoisia, että äiti sairastaa Lewyn kappale -tautia. Alkuun äiti pärjäili melko hyvin pienin lisäavuin. Viime syksynä huomasimme että avuntarve lisääntyi, ja aloiomme miettiä keinoja hänen auttamisekseen. Marraskuussa siis aloitin  "työsuhteen" äitini kanssa, minusta tuli omaishoitaja. 

Omaishoitajuuden pyörähtäessä käyntiin kunnolla, ymmärsin miten kokonaisvaltaisesti sairaus vaikuttaa arkeen, tunteisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin.

Emme tienneet, mitä edessä olisi, mihin polku meidät veisi tai millaisia haasteita ja ilon hetkiä matka toisi tullessaan. Hyppäsimme yhdessä tuntemattomaan – pelon, epävarmuuden ja surun keskelle, mutta myös läheisyyden, luottamuksen ja uudenlaisen yhteyden äärelle. 

Tässä blogissa kerron, millaista elämä on, kun oma läheinen sairastaa Lewyn kappale -tautia. Lisän tuo oma sitoutumiseni äitini hoitajana, jossa olemme yhteydessä päivittäin, niin arkena kuin pyhänäkin. Pyrin tuomaan esille niin omaa kuin äitinikin näkemystä, niin hyvin kuin vaan voin. Toivon myös, että tämän bogin kautta voin antaa kenties arjen neuvoja ja tukeakin kanssakulkijoille.

Jo tätä ensimmäistä blogikirjoitusta tehdessä tulee pala kurkkuun, kun muistelen yhteisiä asioitamme, mitä olemme yhdessä tehneet. Toivon, että tämä blogin kirjoittaminen on yksi keino tuoda ulos surua ja sydämenkipua, jota tämä aika tuo minulle ja läheisilleni.

Kiitos, että kuljet matkaamme näin blogin muodossa.

Kuva otettu useampi vuosi sitten lakkasuolla, jossa marjankeruun välillä söimme eväitä.