Ensimmäinen askel on pyytää rauhallinen yhteinen tapaaminen, jossa käydään läpi hoidettavan tilanne, toiveet ja arjen haasteet mahdollisimman konkreettisesti. Tapaamisessa kannattaa korostaa, että tavoite on sama: hoidettavan hyvinvointi ja turvallinen arki. Yhteinen hoito- ja palvelusuunnitelma auttaa selkeyttämään vastuita ja vähentämään väärinymmärryksiä.

Tilanteet, joissa omaisen ja kotihoidon ajatukset eivät kohtaa, voivat tuntua turhauttavilta ja kuormittavilta. Usein taustalla on erilainen näkökulma hoidettavan arkeen, turvallisuuteen ja toimintakykyyn. Omainen näkee läheisen elämän läheltä ja tunnesiteen kautta, kun taas kotihoito arvioi tilannetta ammatillisten kriteerien ja rajallisten resurssien pohjalta. Molemmat näkökulmat ovat tärkeitä, mutta yhteisen ymmärryksen löytäminen vaatii aikaa, kuuntelua ja avointa keskustelua.

Kun pyrimme/pääsemme rakentavaan yhteistyöhön kotihoidon kanssa, on helpompi löytää ratkaisuja, jotka kunnioittavat kaikkien osapuolten näkökulmia.

Sitten esimerkkiä elävästä elämästä. Avaan asiaa vain ja ainoastaan oman äitini omaishoitajana, miten uuden osasen lisääminen äitini hoitorinkiin on sujunut. Paljon näen asioita toimiessani tässä omassa työssäni, mutta niihin en puutu tässä kirjoittelussani.

Palvelutarpeenarviota päivitettiin, ja lisättiin äidille kotihoidon iltakäynti. Hoitaja antaa valvotusti iltalääkkeen, jotta se ei jää ottamatta. Noohh.. minä kirjoitin lapun lääkekaapin oveen, että voitteko antaa jääkaapista valmiin hedelmävadin, valmiiksi voideltua leipää, tai proteiinirahkaa.. mitä hän haluaa lääkkeenoton yhteyteen. Pyysin vielä kirjallista kuittausta pöydällä olevaan vihkoon, niin aamulla tiedän, että mitä on syöty ja onko lääkkeenotossa ollut jotain mainittavaa. Vihko on ollut meille kullanarvoinen, kun itsekukin käymme omalla ajallamme, niin pysymme kartalla asioiden suhteen. Joinain iltoina oli merkintä vihkoon tehty, välillä taas ei. Soittelin jossain asiassa kotihoidon toimistolle, ja kyselin, että onkohan sinne mitä kirjattu. Oli kirjaus, että äiti kieltäytyy syömisestä.. minulle tietoa ei oltu kerrottu. Toisena päivänä soitin hoitajalle, ja sain selville, että mitään vihkoonkirjoittelua ei ole heidän toimenkuvassa ollut enää vuosiin. Jos asiakas ei halua syödä, niin sitten ei voi pakottaa. 

Minun pointtini tässä on se, että syömättä olemista tulee liian kauan, jos hän ei ota mitään suuhunsa (paitsi karkkia) ennen yötä. Hän syö siis aamupalan, ja valmiin lounaan (joskus toki vasta iltapäivällä). Esim. eilen hän söi aamupalan klo 8, ja lounaan klo 13 saunomisen jälkeen. Tänä aamuna kun menin, niin kaikki syötävä oli jääkaapissa, kuten eilen klo 13 jälkeen. Syömättä olemista oli noin 19 tuntia. Aamulla puuro, leivät, hedelmät, kahvi, marjat maistui.. mitään ei jäänyt pöydälle syömättä. 

Minun mielestäni ei voi soveltaa samaa ohjetta kaikkiin asiakkaisiin kotihoidossakaan, on osattava ottaa huomioon ihmisen sairaus. Toinen ihminen osaa ottaa vaikka sitä ruokaa kaapista, mutta toinen ei tunne nälkää, ja omatoimisuus on kadonnut jonnekin sairauden myötä. Kumpikin ihminen näyttää kenties yhtä hyvinvoivalta, mutta toisen sairaus on vienyt esim. tärkeän oma-aloitteisuuden.

Viikolla äiti väitti, että hoitaja vaan antaa lääkkeet ja lähtee pois. Hän syö ne omia aikojaan... en uskonut. Soitettuani hoitajalle selvisi, että he valvoo lääkkenoton, kuten on sovittu. Tämäkin asia olisi selvinnyt, jos yksi virke olisi kirjoitettu vihkoon... "Otti lääkkeet, ja söi iltapalaa" (tai ei syönyt, jos kieltäytyy). Nyt asian selvittämiseen meni sekä minun, että hoitajan työaikaa vähintään kymmenkunta minuuttia.

Mutta poikkeuksiakin on . Muutamat hoitajat istahtavat, ja kyselevät kuulumisia, samalla kirjaten vihkoon muutaman minulle tärkeän tiedon. Yksi ihana hoitaja oli kertonut, että lakat alkaa kypsymään, ja kohta pääsee suolle marjaan. Se oli jäänyt äidin mieleen päälimmäisenä iltakäynnistä. Hän kertoi aamulla asiasta silmät iloiten.

Muistisairas syö kyllä, kun hieman suostuttelee, ja jättää esille. Jos jotain jää syömättä, laitan sen aamulla bioroskiin. Joka tapauksessa toista vuorokautta jääkaapissa olleet silputut mustat banaanit joutuvat sinne.

Sitten vielä yksi juttu. Jos itse olisin kotihoidon työntekijä, minun tulisi ohjeistuksen mukaan toimia, kuten määrätään. Eli työntekijöitä en osoita sormella, vaan tätä juuttaan systeemiä, jossa ollaan, sieltä ne ohjeistukset on annettu. Työntekijä toimii annettujen ohjeiden mukaan, mutta usein saa kurat niskaansa. Sitä en halua, ja siksi painotan asiaa. Empaattinen lähihoitaja haluaa ihan varmasti tehdä työnsä 100%:lla.

Mielestäni tässä meidän tilanteessa yhteistyö ei toimi, kuten pitäisi. Minun huoleksi jää edelleen huolehtia ilta-asioita, ja siitä, että mitä se muori illalla suuhunsa laittaa. Surullista, mutta totta.

Positiivisena ihmisenä uskon, että tämäkin asia saadaan hoidettua parhain päin, jossain vaiheessa.