Ikäihmisen arki koostuu usein pienistä, mutta merkityksellisistä hetkistä. Yhteinen kahvihetki, rauhallinen kävely lähimetsässä tai valokuvien katselu voi tuoda päiviin lämpöä ja turvaa. Tärkeintä on läsnäolo: kuunteleminen, katsekontakti ja kiireetön jutustelu. Kun pysähdymme jakamaan arjen pieniä iloja, vahvistamme ikäihmisen tunnetta siitä, että hän on tärkeä, kuultu ja rakastettu – juuri sellaisena kuin on.

Sunnuntaina otin äidin mukaan mökille päiväksi. Painotin, että voit istuskella ja oleskella rauhassa, mitään ei tarvitse tehdä. Matkalla ajettiin kuuttakymppiä sivutiellä, ja hiiri juoksi tien yli hirveellä kiireellä. Äiti bongasi hiiren siinä vauhdissa, joten tutkitusti toinen silmä toimii vielä melko hyvin. Haravan varteen hän tarttui muitta mutkitta, ja haravoikin ihan mukavan alueen, siinä kun me muut häärättiin ulkorakennuksen kimpussa. Ruokailun ja kahvittelun jälkeen tiskaaminen kuului kuulema hänelle. Minä laittelin vedet valmiiksi, ja äiti tiskasi. Tänä aamuna aamukäynnillä hän kertoi, että oli eilen illalla nukahtanut jo tuoliin tv:tä katsellessa. Pohdittiin siinä aamutuimaan, että ehkäpä ulkoilu ja työhommelit teki tehtävänsä, ja uni tuli kyselemättä. 

Äidin nimi on Kaija, mutta Yrjö ukki kutsui tytärtään usein Kaisaksi.