Puolukkapuuro on monelle muistisairaalle tuttu ja lohdullinen maku lapsuudesta. Pehmeä rakenne, lempeä makeus ja puolukan kirpeä vivahde herättävät ruokahalua ja tekevät syömisestä miellyttävän hetken. Yhdessä nautittu puurohetki voi rauhoittaa, lisätä turvallisuuden tunnetta ja helpottaa arjen hoivatilanteita. Kun pöytään katetaan lautasellinen puolukkapuuroa, tarjotaan samalla sekä ravintoa että tunnetta siitä, että on huolehdittu ja nähdyksi tullut.

Puolukkapuuro voi myös avata oven menneisiin vuosiin. Yhdessä voidaan muistella nuoruuden puolukkareissuja metsään, 

Jokainen lusikallinen voi olla pieni matka takaisin niihin hetkiin, jolloin puolukat poimittiin itse ja elämä oli täynnä uusia polkuja metsässä. 

Katseltiin kuvia äidin kanssa, ja kyseinen marjastuskuva menneiltä vuosilta tuli eteen. Kuvassa vasemmalla Karttusen Anna-Liisa, äiti Kaija ja Heikkisen Aune. Neljännen naisen nimeä en muista, ehkäpä joku tunnistaa. 

Tein puolukkapuuroa, ja kehuja on sadellut. Kaupasta tuotu puuro ei ole aiheuttanut mainintoja, mutta tää kotitekoinen on kyllä ollut suurta herkkua. 

Muistan kun Karjusen Saimi joskus kertoi heidän yhteisestä marjastusretkestä: "Kaija meni kun hirvi siellä metsässä marjojen perässä".